Aikaisin jatkui vaellus vuoristokylän rauhallisilta poluilta Ponferradan kaupunkiin. Vielä iltakävely temppeliherrojen linnassa ja kirkossa. Jalat alkavat tottua, rakkolaastarit mainio keksintö. Mutta miten voi rakko tulla pikkuvarpaaseen... Alberguen vastaanotossa ystävällinen espanjalaisherra lauloi sanasta sanaan Maamme-laulun. Oli ollut Suomessa 1957. Hienoja hetkiä, pieniä kohtaamisia.
Vuoristopolkujen keskiaikaiset kylät antavat unohtumattoman kosketuksen. Joka askel jättää oman jälkeni tuhansien vaeltajien ikiaikaiselle polulle. Joku löytää elämänsä, kaikki jotakin merkittävää.
Tähän mennessä mukanani kulkeneet omat pelkoni ja kiitollisuus elämälle.
Polku antanut levon ja Pyhän salatun häivähdyksen.